asperger lapsi perheessä
latin kings a street gang story español 29.8.2014

paita painatus hämeenlinna

Budjetti ei käännä suomalaisten osaamispohjan ahdinkoa


Akava ihmettelee, miksi hallituksen linja tiede- ja koulutuspolitiikassa ei vieläkään muutu. Rahoitusta lisätään eri momentteihin, mutta päälinja aiemmin tehdyissä säästöpäätöksissä säilyy.

– Suhteessa kevään kehysriiheen hallitus on toki tehnyt parannuksia koulutuksen, tutkimuksen ja kehityksen rahoitukseen, mutta kokonaisuudessaan suomalaisten tiede- ja koulutuspolitiikan ahdinko jatkuu. Tämä johtaa edelleen suomalaisten osaamispohjan rapistumiseen, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.
 
Koulutuksen ja tutkimuksen määrärahoista on leikattu tällä hallituskaudella yhteensä noin kaksi miljardia euroa. Pelkästään ammattikorkeakoulujen rahoituksesta katoaa seuraavien vuosien aikana 20 prosenttia ja ammatillisesta koulutuksesta kolmannes.
 
Akava on toistuvasti korostanut, että Suomi tarvitsee erittäin tiiviin tulevaisuusvision tutkimus- ja innovaatiotoiminnasta.

Tutkimuskenttää ravistelevat useat muutokset, kuten sektoritutkimuslaitosuudistus sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksen uudistaminen.

– Usko kestävään, uudistuvaan ja tuottavuutta lisäävään yhteiskuntaan alkaa loppua. Sellaista ei synny, jos pitkää ketjua perustutkimuksesta tuotekehityksen viimeiseen sakaraan saakka ei rahoiteta ja ohjata kunnolla. Kärkimaat ovat karanneet kauas ja Suomen kilpailijat kasvattavat etumatkaansa panostamalla juuri nyt tutkimukseen.
 
Hallituksen yhtenä keskeisimpänä tavoitteena pitäisi olla yritysten innovaatiotoiminnan edellytysten parantaminen. Tämä tukisi uuden kasvun luomista.
 
– Akava edellyttää, että syntynyttä tuottavuuskuoppaa ei enää syvennetä entisestään. Budjettiehdotuksessa hallitus on ottanut ensimmäisiä askeleita uuden kasvun luomisen kannalta välttämättömien innovaatiopanostusten lisäämiseksi. Vaikeina aikoina pitää olla rohkeutta investoida uusiin kasvun siemeniin. Näitä panostuksia on tulevaisuudessa lisättävä, Fjäder toteaa.
 
Akava pitää perusteettomana, että verotuksen inflaatiotarkistukset eivät ulotu kaikkiin palkkaluokkiin. Myös tapa toteuttaa lapsivähennys on varsin huono.  
 
– Onneksi lapsivähennys on tarkoitettu määräaikaiseksi. Muuten verotukseen olisi tullut uusi pysyvä progressiota lisäävä ja työnteon kannustavuutta heikentävä elementti. Suomella ei ole varaa veropolitiikkaan, joka tekee vaativasta, osaamisintensiivisestä ja siksi myös paremmin palkatusta työstä vähemmän houkuttelevaa, sanoo pääekonomisti Eugen Koev.

grâce à Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
mennään panemaan youtube

Evästekäytännöt

uskalla elää mielellään eteenpäin Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

kiszenie buraków z warzywami Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

kuuluja veljiä ratkojat Lisätietoa evästeistä saat sivulta minkälaiset hiukset armeijaan.

2. Miksi evästeitä käytetään?

suomen väkiluku 2015 Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

mies joka ei tiedä mitä haluaa Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

marko sipilä seppä Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

viskinin mideye zararları Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

cabello havana letra español Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

petite vérole louis 15 Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

çikolata tepsisi modelleri Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

kenan sofuoğlu kimdir