kerekes band 20 éves jubileumi koncert
julio guzmán biografía 13.3.2014

albrecht freiherr von süßkind schwendi

ronaldinho brezilya forması Vuorotteluvapaasta pelastettiin, mitä pelastettavissa oli

kultaansa ikävöivä lyrics Akava hyväksyy kolmikantaisen työryhmän esityksen vuorotteluvapaan uudistamiseksi. Päätöksen tehnyt Akavan työvaliokunta korostaa kuitenkin, että uudistuksen vaikutuksia on seurattava työssä jaksamisen ja työurien pidentämisen näkökulmasta.


sahibinden kiralık ev antalya lara – Vuorotteluvapaata ovat käyttäneet varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät sekä opettajat, ja sillä on ollut myönteisiä vaikutuksia työssä jaksamiseen ja työuralla jatkamiseen. Nyt tätä näkökulmaa ei ole otettu huomioon lainkaan. Pelkäämme, että saavutettava näennäinen säästö kostautuu myöhemmin työkyvyttömyyskustannusten nousuna. Vaadimme, että seuranta-ajan jälkeen selvitetään, ovatko sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkehakemukset lisääntyneet aloilla, joilla vuorotteluvapaata käytetään, sanoo johtaja Maria Löfgren.

Akava oudoksuu tapaa, jolla vuorotteluvapaasta sovittiin. Palkansaajat ja työnantajat pääsivät asiassa sopuun jo viime syksynä, mutta hallitus siirsi sen tästä huolimatta jatkovalmisteluun.

– Hallitus toteutti työnantajien pitkäaikaisen tavoitteen vuorotteluvapaajärjestelmän heikentämisestä. Toivottavasti tämä neuvottelutulos antaa hallitukselle selkeän kuvan siitä, että järjestöt kykenevät sopimaan. Ja toivottavasti ratkaisu rauhoittaa vuorotteluvapaaseen kohdistuvat hyökkäykset, Löfgren painottaa.kotimainen omena ravintosisältö  

Maan hallitus vaati, että vuorottelusijaisen työttömyysvaatimusta tulee kiristää nykyisestä kolmeen kuukauteen. Tämä olisi käytännössä tarkoittanut vuorotteluvapaajärjestelmän romuttamista, koska useilla korkeakoulutusta vaativilla aloilla ei olisi enää löytynyt pitkään työttöminä olleita sijaisia.

– Akava yritti pelastaa vuorotteluvapaasta sen, mitä pelastettavissa oli. Kolmen kuukauden työttömyysvaatimuksen tarkastelujaksoksi esitetään neljäätoista kuukautta, joten tämä helpottaa sijaisten saamista niillä aloilla, joissa sijaisuuksien väliin jää työttömyysjaksoja, kertoo lakimies Paula Ilveskivi. Hän edusti työryhmässä Akavaa.

Jos eduskunta hyväksyy neuvotteluratkaisun, kolmen kuukauden työttömyysvaatimus ei koske alle 25-vuotiaita, alle 30-vuotiaita vastavalmistuneita ja yli 55-vuotiaita.

Akava on tyytyväinen, että asiaan on lopulta saatu ratkaisu, mutta on pahoillaan siitä, että maan hallitus haluaa ehdoin tahdoin heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla entisestään.

– Uudistuksen vaikutukset kohdistuvat nimenomaan naisiin, koska suurin osa vuorotteluvapaan käyttäjistä on naisia ja sijaiset ovat yleensä nuoria naisia. Nyt heidän mahdollisuuksiaan päästä kiinni työelämään ja koulutustaan vastaaviin tehtäviin heikennetään olennaisesti. Tätä maan hallituksen pyrkimystä ihmettelen kyllä suuresti, Ilveskivi sanoo.

Lisätiedot:

caitlyn jenner ikä Johtaja Maria Löfgren, työelämäasiat, puh. 040 568 2798
Lakimies Paula Ilveskivi, puh. 050 565 1664


kalavoileipäkakku 30 hengelle Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
cennet hurmasının faydaları uzman tv

Evästekäytännöt

milan'ın kadrosu 2012 Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

melek bebek ninni sözleri Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

itellä lähetysten seuranta Lisätietoa evästeistä saat sivulta pimeys peittää maan sanat.

2. Miksi evästeitä käytetään?

počasí brno líšeň Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

hotell hägersten stockholm Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

schindler'in listesi izle altyazı Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

no pasarán lyrics Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

lisbeth salander pippi långstrump Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

drömprinsen filmen om em trailer Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

amedeo avogadro università novara Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

cesc fàbregas wife